Etusivu
HAAVEEMME VOIVAT TOTEUTUA JOPA YLI ODOTUSTEN
Näiden sivujen otsikon “Haaveista totta” -sanat viittaavat kaikkiin ihmisiin jo syntymässä istutettuun unelmaan elämän tarkoituksen ja hyödyllisyyden toteutumisesta. “Aivan itsestään” -viittaa Jumalan rakkauden, voiman ja viisauden vaikutusmahdollisuuksiin kaikissa ihmisissä.
Päämääräni on auttaa siinä, että nuo kaksi yhdistyvät: ihmiset löytävät ja toteuttavat mahdollisuutensa Jumalassa ja Jumala antaa heille sen, mitä he tarvitsevat elämässään ja kutsumuksessaan.
Pyrin tuohon päämäärääni palvelemalla seurakuntia sekä kristillisiä yhteisöjä kiertävänä puhujana, kouluttajana ja valmentajana. Yksityisiä henkilöitä voin tukea henkilökohtaisena mentorina.
Näillä sivuilla kerron hiukan itsestäni, perheestäni, palvelustyöstäni ja ennen kaikkea niistä raamatullisista periaatteista, jotka voivat saatella meitä todellisuuteen, josta apostoli Paavali toteaa:
Jumalalle, joka meissä vaikuttavalla voimallaan kykenee tekemään monin verroin enemmän kuin osaamme pyytää tai edes ajatella, olkoon ylistys seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa… (Ef. 3:20,21)
Kiitos, kun tulit kotisivuilleni! Toivon sinulle mielenkiintoisia elämyksiä, kun selailet sivuja syvemmältä.
Palveluksessasi,
Kari Pölönen
kari.polonen@gmail.com
0400 173 365
Huom! Nuo viereiset linkit ovat ilmaisen kotisivun tarjoajan. Niillä ei ole tekemistä minun kanssani.
